Vanhusten hoiva ja eriarvoisuus, sosiaalisen ja taloudellisen taustan yhteys avun saamiseen ja palvelujen käyttöön
Van Aerschot, Lina (2014)
Van Aerschot, Lina
Tampere University Press
2014
Sosiaalipolitiikka - Social Policy
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2014-10-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9568-7
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9568-7
Tiivistelmä
Väitöskirjassa tutkitaan asettuvatko vanhukset taloudellisten ja sosiaalisten resurssiensa perusteella eriarvoisiin asemiin tarvitessaan hoivaa. Hoivaa tuetaan yhteiskunnallisella tasolla siksi, että hoivan tarpeisiin vastaamista pidetään yhtenä hyvinvoinnin edellytyksenä. Tuottamalla hoivaa julkisin palveluin halutaan edistää oikeudenmukaisuutta, vastuun jakamista sekä ihmisten riippumattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. Suomessa julkisia hoivapalveluja ensin laajennettiin voimakkaasti 1900-luvun jälkipuoliskolla, sittemmin niitä on supistettu. Samalla vastuun hoivasta voidaan sanoa ensin siirtyneen lähiyhteisöiltä julkiselle sektorille ja viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana taas alkaneen liukua takaisin julkiselta sektorilta perheille ja läheisille.
Hoivavastuun painopisteen siirtyminen liittyy laajempiin hyvinvointivaltioissa käynnissä oleviin muutoksiin. Valtion ja julkisen sektorin roolia ja vastuuta on alettu supistaa palvelujen järjestämisessä. Ihmisten, muun muassa hoivaa tarvitsevien vanhusten, odotetaan toimivan aktiivisina, valintoja tekevinä ja osallistuvina kansalaisina. Hoivapalvelujen rahoittaminen ja allokoiminen on edelleen julkisen sektorin vastuulla, mutta niitä järjestetään yhä useammin yksityisten palveluntuottajien toimesta ja ihmisiä ohjataan ostamaan tarvitsemiaan hoivapalveluja yksityiseltä sektorilta kotitalousvähennystä hyödyntäen. Samaan aikaan sosiaalinen eriarvoisuus on yhteiskunnassa lisääntynyt, tuloerot ovat kasvaneet ja vanhojen ihmisten pienituloisuus on yleistä. Siksi on ajankohtaista kysyä, miten paljon henkilökohtaiset resurssit vaikuttavat hoivan järjestämiseen ja ovatko vanhukset taustatekijöistään riippumatta tasa-arvoisessa asemassa hoivaa tarvitessaan.
Empiirinen tutkimukseni osoittaa, että vanhukset saavat useimmiten apua läheisiltään, mutta toivoisivat avun tarpeiden mahdollisesti lisääntyessä saavansa apua julkisista palveluista. Oma ja lähipiirin ensisijainen vastuu siis toteutuu jo nyt, mutta ihmiset eivät kuitenkaan haluaisi olla läheisistään riippuvaisia, jos avuntarpeet lisääntyvät. Tutkimukseni mukaan pieni, mutta kuitenkin huomionarvoinen osa vanhuksista, 14 prosenttia, koki jäävänsä ilman riittävää apua. Tämä joukko koostui pääosin yksinasuvista, terveydentilaltaan huonokuntoisista naisista. Myös tulotaso oli yhteydessä avun riittämättömyyteen. Pienituloisista noin 20 prosenttia kertoi jäävänsä ilman riittävää apua kun parempituloisista vain 7 prosenttia ei saanut tarpeeksi apua.
Tutkimukseni mukaan hoivaan, apuun ja palveluihin liittyvä eriarvoisuus on yhteydessä sekä taloudellisiin että sosiaalisiin resursseihin. Informaalia apua saavat eniten huonokuntoiset vanhukset, mikä on loogista. Julkiset palvelut kohdistuvat niin ikään paljolti niitä eniten tarvitseville, huonokuntoisille ja yksinasuville vanhuksille. Nämä hoivan tarpeita selittävät taustatekijät ovat yhteydessä myös yksityisten palvelujen käyttöön, mutta vielä merkittävämpi yhteys on korkealla tulotasolla ja yksityisten palvelujen käytöllä. Yksityisiä palveluja ostavat siis varakkaammat, kuten voi olettaa. Tutkimukseni osoittaa myös, että apua ja hoivaa saadaan usein eri lähteistä eli kunnallisten palvleujen saaminen ja yksityisten palvelujen käyttö on yhteydessä informaalin avun saamiseen ja päinvastoin. Voidaan siis olettaa, että omaiset ja läheiset sekä heidän käytössään olevat tiedolliset, taidolliset ja taloudelliset resurssit ovat tärkeä osa palvelujen hankkimista vanhuksille, olivatpa palvelut julkisia tai yksityisiä.
Hoivavastuun painopisteen siirtyminen liittyy laajempiin hyvinvointivaltioissa käynnissä oleviin muutoksiin. Valtion ja julkisen sektorin roolia ja vastuuta on alettu supistaa palvelujen järjestämisessä. Ihmisten, muun muassa hoivaa tarvitsevien vanhusten, odotetaan toimivan aktiivisina, valintoja tekevinä ja osallistuvina kansalaisina. Hoivapalvelujen rahoittaminen ja allokoiminen on edelleen julkisen sektorin vastuulla, mutta niitä järjestetään yhä useammin yksityisten palveluntuottajien toimesta ja ihmisiä ohjataan ostamaan tarvitsemiaan hoivapalveluja yksityiseltä sektorilta kotitalousvähennystä hyödyntäen. Samaan aikaan sosiaalinen eriarvoisuus on yhteiskunnassa lisääntynyt, tuloerot ovat kasvaneet ja vanhojen ihmisten pienituloisuus on yleistä. Siksi on ajankohtaista kysyä, miten paljon henkilökohtaiset resurssit vaikuttavat hoivan järjestämiseen ja ovatko vanhukset taustatekijöistään riippumatta tasa-arvoisessa asemassa hoivaa tarvitessaan.
Empiirinen tutkimukseni osoittaa, että vanhukset saavat useimmiten apua läheisiltään, mutta toivoisivat avun tarpeiden mahdollisesti lisääntyessä saavansa apua julkisista palveluista. Oma ja lähipiirin ensisijainen vastuu siis toteutuu jo nyt, mutta ihmiset eivät kuitenkaan haluaisi olla läheisistään riippuvaisia, jos avuntarpeet lisääntyvät. Tutkimukseni mukaan pieni, mutta kuitenkin huomionarvoinen osa vanhuksista, 14 prosenttia, koki jäävänsä ilman riittävää apua. Tämä joukko koostui pääosin yksinasuvista, terveydentilaltaan huonokuntoisista naisista. Myös tulotaso oli yhteydessä avun riittämättömyyteen. Pienituloisista noin 20 prosenttia kertoi jäävänsä ilman riittävää apua kun parempituloisista vain 7 prosenttia ei saanut tarpeeksi apua.
Tutkimukseni mukaan hoivaan, apuun ja palveluihin liittyvä eriarvoisuus on yhteydessä sekä taloudellisiin että sosiaalisiin resursseihin. Informaalia apua saavat eniten huonokuntoiset vanhukset, mikä on loogista. Julkiset palvelut kohdistuvat niin ikään paljolti niitä eniten tarvitseville, huonokuntoisille ja yksinasuville vanhuksille. Nämä hoivan tarpeita selittävät taustatekijät ovat yhteydessä myös yksityisten palvelujen käyttöön, mutta vielä merkittävämpi yhteys on korkealla tulotasolla ja yksityisten palvelujen käytöllä. Yksityisiä palveluja ostavat siis varakkaammat, kuten voi olettaa. Tutkimukseni osoittaa myös, että apua ja hoivaa saadaan usein eri lähteistä eli kunnallisten palvleujen saaminen ja yksityisten palvelujen käyttö on yhteydessä informaalin avun saamiseen ja päinvastoin. Voidaan siis olettaa, että omaiset ja läheiset sekä heidän käytössään olevat tiedolliset, taidolliset ja taloudelliset resurssit ovat tärkeä osa palvelujen hankkimista vanhuksille, olivatpa palvelut julkisia tai yksityisiä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4772]