Väittämistaakka, tuomarin kyselyvelvollisuus ja pakottavaan yksityisoikeudelliseen sääntelyyn perustuvien vaatimusten tutkiminen siviiliprosessissa

Teoksessa tarkastellaan asianosaisen vetoamisvelvoitteita, tuomarin kyselyvel­vollisuutta sekä sitä, kuinka vastuu tosiasiaväitteiden esille tuomisesta jakautuu asianosaisten ja tuomioistuimen kesken silloin, kun oikeusriitaan soveltuisi pa­kottavaa yksityisoikeudellista sääntelyä. Oikeudenkäynnin sääntöjen näkökul­masta asiaan vaikuttaa asianosaisen väittämistaakka eli velvollisuus erityisellä tavalla vedota niihin tosiasioihin, joiden asianosainen katsoo vaikuttavan hä­nen edukseen. Väitteiden prekluusiouhka puolestaan asettaa vetoamislausumil­le ajallisia edellytyksiä. Jos asianosainen ei huomaa vedota riittävän aikaisessa vaiheessa, hän saattaa menettää vetoamisoikeutensa. Nämä asianosaisen kan­nalta melko raskaat velvoitteet aiheuttavat vaaran oikeudenmenetyksistä, jota on pyritty lieventämään tuomarille asetetun kyselyvelvollisuuden avulla.

Vastuuta oikeudenkäyntiaineiston yksilöinneistä saatetaan arvioida pakotta­vaan sääntelyyn perustuvien vaatimusten kohdalla hieman eri tavalla kuin sil­loin, kun vaatimukset perustuisivat siviilioikeudellisesti puhtaasti tahdonval­taisiin normeihin. Pakottavia normeja sisältyy esimerkiksi sopimusten yleisiä sitovuusehtoja asettaviin säännöksiin sekä työoikeudelliseen ja kuluttajaoikeu­delliseen sääntelyyn. Pakottavuusvaikutuksia on myös yleisillä kohtuullistamissäännöksillä, kuten oikeustoimilain 36 §:llä tai vahingonkorvauslain 2 luvun 1.2 §:llä.

Tutkimuksessa kysytään lisäksi, missä määrin tuomarin tai muiden asian­osaistahojen velvoitteiden saatetaan nähdä luovan asianosaiselle menettelyllisiä oikeuksia. Sääntely tutkimuksen kohdealueella on luonteeltaan tavoitteellista ja joustavaa. Se näyttää antavan tuomarille laajalti valtuuksia prosessin kulun oh­jaamisessa ja verrattain vaikeasti kontrolloitavissa olevaa harkintavaltaa. Vaikka tuomarilla sanotaan olevan kyselyvelvollisuus, ei ole varmaa, että asianosaisella on käytettävissään tehokkaita oikeussuojakeinoja, jos kyselytoimet laiminlyö­dään. Toisaalta edes vetoamisvelvoitteen täsmällisestä sisällöstä tai vetoamis­oikeuden menettämisen edellytyksistä ei helposti voida saavuttaa yksiselitteistä käsitystä. Nämäkin voivat jäädä tuomarin yllättävän vapaan harkinnan varaan. Tutkimuksessa pyritään hahmottelemaan, mitä konkreettisia oikeuksia ja vel­vollisuuksia asiaan osallisille eri tilanteissa aiheutuu.

Väitöskirja : Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2014.