Sairas juttu. Tutkimus terveysjournalismin teoriasta ja sanomalehden sairaalasta
Torkkola, Sinikka (2008)
Torkkola, Sinikka
Tampere University Press
2008
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2008-10-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7494-1
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7494-1
Tiivistelmä
Tutkimuksessa selvitetään sekä teoreettisesti että empiirisesti terveysjournalismin olemusta. Tutkimustehtävä kiteytyy neljäksi tutkimusongelmaksi: 1. Mitä terveysviestintä ja -journalismi ovat? 2. Millainen on viestinnän suhde terveyksiin ja sairauksiin? 3. Millainen on journalistinen sairaala? 4. Miten potiluus järjestyy journalistisessa sairaalassa?
Terveysviestinnän tutkimusta on ryhdytty tekemään 1970-luvulla ja 1980-luvulla ja sen voi katsoa eriytyneen omaksi tutkimussuunnakseen.Tutkimuksessa on nähtävissä kolme tutkimuslinjaa: vuorovaikutuslinja, vaikutuslinja ja kulttuurilinja. Vuorovaikutuksen tutkimuksessa keskitytään hoidon antajien ja saajien väliseen interpersonaaliseen viestintään. Vaikutustutkimuksessa puolestaan selvitetään, miten viestintä ja media vaikuttavat terveysasenteisiin, -tietoon ja -käyttäytymiseen. Valtaosa terveysviestinnän tutkimuksesta on ollut käytännöllispainotteista. Tutkimuksissa ei ole pohdittu viestinnän suhdetta terveyteen ja sairauteen eikä niissä ole eksplisiittisesti esitetty terveysviestinnän määritelmiä. Tutkimusasetelmat kuitenkin kertovat, että vaikutustutkimuslinjalla niin viestintä kuin journalismikin ymmärretään ennen muuta terveys- ja sairaussanomien välittäjiksi. Kulttuurisesti suuntautuneessa terveysviestinnän tutkimuksessa viestintä ymmärretään terveyttä ja sairautta konstruoivaksi käytännöksi. Eksplisiittisiä määritelmiä ei näissäkään tutkimuksissa ole esitetty. Tässä tutkimuksessa terveysviestintä ja -journalismi määritellään yhteiskunnalliseksi ja kulttuuriseksi terveyksiä ja sairauksia tuottavaksi käytännöksi. Journalismin terveydet ja sairaudet ovat diskursiivisten käytäntöjen tuottama diskursiivinen muodostelma. Terveysjournalismi on oma diskursiivinen muodostelmansa eikä muiden käytäntöjen diskurssien toisinto.
Tutkimuksen toista teoreettista tutkimusongelmaa, viestinnän suhdetta terveyksiin ja sairauksiin, lähestytään terveyden ja sairauden teorian kautta. Tutkimuksessa terveys ja sairaus ymmärretään kolmena ulottuvuutena eli lääketieteellisenä tautina (disease), kokemukseen perustuvana potemuksena (illness) sekä terveyden ja sairauden sosiaalisena järjestyksenä (sickness). Ulottuvuudet ovat tutkimuksen analyysin apuväline eikä niitä käytetä terveyksien ja sairauksien luokitteluun. Kolmen ulottuvuuden malli on lähtökohta tutkimuksen empiirisille analyyseille, joissa selvitetään millainen on sanomalehden sairaala: millaisia ovat sen terveydet ja sairaudet ja millaista on sairaalan potiluus.
Empiirinen tutkimusaineisto koostuu Aamulehdessä vuosina 1980-1998 julkaistuista jutuista, joissa käsitellään Tampereen yliopistollista sairaalaa ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä. Yhteensä tekstejä on 1189. Tutkimuksen metodologiassa hyödynnetään sekä hermeneuttista tutkimusotetta että foucault laista diskurssianalyysia. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että journalistinen sairaala on terveyksiä ja sairauksia tuottava yhteiskunnallinen käytäntö. Sanomalehden sairaalan osastoilla terveydet ja sairaudet rakentuvat kaikissa kolmessa ulottuvuudessa. Toisin kuin aiemman tutkimuksen perusteella voisi olettaa, journalistisessa sairaalassa ei vallitse biolääketieteellinen hegemonia vaan sairauden vallitseva ulottuvuus on terveyksien ja sairauksien sosiaalinen järjestys.
Journalistisessa sairaalassa potiluus järjestyy paternalistisesti. Journalistisen sairaalan uutisosastoilla äänetön potilas kuvittaa, vahvistaa ja esimerkittää sairaalan toimintaa. Potilaat ovat hoidon kohteita, taudin kantajia ja sairaalan muun toiminnan lavasteita. Kokonaan potemus ei kuitenkaan ole poissa. Yksittäiset potilaiden tarinat kyseenalaistavat sairaalan pystyvää toimijuutta. Erityisen vahvasti potilaat ovat läsnä yleisönosastossa, jossa potilaat sekä kiittävät että moittivat sairaalaa. Yleisönosastossa henkilökunta ja potilaat kohtaavat. Yleisönosaston äänekäs ja aktiivinen potiluus murtaa sanomalehden sairaalan järjestystä ja nostaa näkyviin sairaalan toimimattoman ja kyvyttömän puolen.
Terveysviestinnän tutkimusta on ryhdytty tekemään 1970-luvulla ja 1980-luvulla ja sen voi katsoa eriytyneen omaksi tutkimussuunnakseen.Tutkimuksessa on nähtävissä kolme tutkimuslinjaa: vuorovaikutuslinja, vaikutuslinja ja kulttuurilinja. Vuorovaikutuksen tutkimuksessa keskitytään hoidon antajien ja saajien väliseen interpersonaaliseen viestintään. Vaikutustutkimuksessa puolestaan selvitetään, miten viestintä ja media vaikuttavat terveysasenteisiin, -tietoon ja -käyttäytymiseen. Valtaosa terveysviestinnän tutkimuksesta on ollut käytännöllispainotteista. Tutkimuksissa ei ole pohdittu viestinnän suhdetta terveyteen ja sairauteen eikä niissä ole eksplisiittisesti esitetty terveysviestinnän määritelmiä. Tutkimusasetelmat kuitenkin kertovat, että vaikutustutkimuslinjalla niin viestintä kuin journalismikin ymmärretään ennen muuta terveys- ja sairaussanomien välittäjiksi. Kulttuurisesti suuntautuneessa terveysviestinnän tutkimuksessa viestintä ymmärretään terveyttä ja sairautta konstruoivaksi käytännöksi. Eksplisiittisiä määritelmiä ei näissäkään tutkimuksissa ole esitetty. Tässä tutkimuksessa terveysviestintä ja -journalismi määritellään yhteiskunnalliseksi ja kulttuuriseksi terveyksiä ja sairauksia tuottavaksi käytännöksi. Journalismin terveydet ja sairaudet ovat diskursiivisten käytäntöjen tuottama diskursiivinen muodostelma. Terveysjournalismi on oma diskursiivinen muodostelmansa eikä muiden käytäntöjen diskurssien toisinto.
Tutkimuksen toista teoreettista tutkimusongelmaa, viestinnän suhdetta terveyksiin ja sairauksiin, lähestytään terveyden ja sairauden teorian kautta. Tutkimuksessa terveys ja sairaus ymmärretään kolmena ulottuvuutena eli lääketieteellisenä tautina (disease), kokemukseen perustuvana potemuksena (illness) sekä terveyden ja sairauden sosiaalisena järjestyksenä (sickness). Ulottuvuudet ovat tutkimuksen analyysin apuväline eikä niitä käytetä terveyksien ja sairauksien luokitteluun. Kolmen ulottuvuuden malli on lähtökohta tutkimuksen empiirisille analyyseille, joissa selvitetään millainen on sanomalehden sairaala: millaisia ovat sen terveydet ja sairaudet ja millaista on sairaalan potiluus.
Empiirinen tutkimusaineisto koostuu Aamulehdessä vuosina 1980-1998 julkaistuista jutuista, joissa käsitellään Tampereen yliopistollista sairaalaa ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä. Yhteensä tekstejä on 1189. Tutkimuksen metodologiassa hyödynnetään sekä hermeneuttista tutkimusotetta että foucault laista diskurssianalyysia. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että journalistinen sairaala on terveyksiä ja sairauksia tuottava yhteiskunnallinen käytäntö. Sanomalehden sairaalan osastoilla terveydet ja sairaudet rakentuvat kaikissa kolmessa ulottuvuudessa. Toisin kuin aiemman tutkimuksen perusteella voisi olettaa, journalistisessa sairaalassa ei vallitse biolääketieteellinen hegemonia vaan sairauden vallitseva ulottuvuus on terveyksien ja sairauksien sosiaalinen järjestys.
Journalistisessa sairaalassa potiluus järjestyy paternalistisesti. Journalistisen sairaalan uutisosastoilla äänetön potilas kuvittaa, vahvistaa ja esimerkittää sairaalan toimintaa. Potilaat ovat hoidon kohteita, taudin kantajia ja sairaalan muun toiminnan lavasteita. Kokonaan potemus ei kuitenkaan ole poissa. Yksittäiset potilaiden tarinat kyseenalaistavat sairaalan pystyvää toimijuutta. Erityisen vahvasti potilaat ovat läsnä yleisönosastossa, jossa potilaat sekä kiittävät että moittivat sairaalaa. Yleisönosastossa henkilökunta ja potilaat kohtaavat. Yleisönosaston äänekäs ja aktiivinen potiluus murtaa sanomalehden sairaalan järjestystä ja nostaa näkyviin sairaalan toimimattoman ja kyvyttömän puolen.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4776]