Rikosoikeudellinen järjestelmä kriisissä: tutkimus kansalaissodan ja 1930-luvun alun kriisin vaikutuksista vankilukuun, rikoslainsäädäntöön ja oikeudenkäyttöön

Tiedostolataukset

Kirjoittajat

Ilari Hannula

Avainsanat:

rikos- ja prosessioikeuden historia → 1918-1939, kansalaissota 1918, rangaistukset, oikeuskäytäntö, vankeus, rikosoikeus, kriminaalipolitiikka

Tiivistelmä

Kasalaissota on yksi Suomen historian järisyttävimmistä tapahtumista, mutta sen vaikutuksia rikosoikeudellisen järjestelmän toimintaan ei ole vielä koko laajuudessaan selvitetty. Väitöskirjassa Rikosoikeudellinen järjestelmä kriisissä selvitetään kansa­laissodan vaikutuksia vankiluvun nousuun, rikoslainsäädäntöön ja ennen kaikkea rikosoikeudenkäyttöön. Pääasiallisena aineistona on käytetty Helsingin raastuvanoi­keuden arkiston rangaistusluetteloita, lainvalmisteluaineistoa ja virallisia tilastoja.

Teoksessa osoitetaan, että varkausrikosten rangaistukset ankaroituivat vuoden 1918 tapahtumien jälkeen. Rangaistukset kovenivat keskimääräistä enemmän, kun tuomiolla olivat vuoden 1918 Sodassa punaisten puolella taistelleet. Vankiluvun nousuun vaikuttivat kuitenkin myös vuoden 1889 rikoslain ankarat säännökset sekä kansalaissodan jälkeisinä vuosina harjoitettu kriminaalipolitiikka. Kansalaissota ja muut kriisit ylläpitivät usean vuosikymmenen ajan korkeaa rangaistustasoa ja vankilukua.

Teos tuo hyödyllisen lisän rikoslainsäädännön ja oikeuskäytännön kehitystä sekä kansalaissodan vaikutuksia koskevaan historiantutkimukseen. Tutkimus paikkaa selvää tiedollista aukkoa 1910-1930-lukuja koskevan oikeudenkäytön tutkimuksessa rikoslainsäädännön, rikosoikeudenkäytön ja kansalaissodan merkityksestä van­kiluvun tuolloisen kasvun selittäjänä. Teos tarjoaa kiinnostavaa luettavaa yhtä hy­vin rikosoikeustieteen kuin oikeushistorian tutkijoille sekä Suomen historiasta ja oikeushistoriasta kiinnostuneille.

Lainsäädäntöneuvos Ilari Hannula on työskennellyt muun muassa kouluttajana ja tutkijana poliisiopistossa, vankeinhoidon koulutuskeskuksessa ja Helsingin yliopiston rikosoikeuden laitoksella sekä rikoslainsäädännön valmistelijana oikeus­ministeriön lainvalmisteluosastolla.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2004.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2004-01-01

Verkkokirjan ISSN

2814-8053

Painetun kirjan ISSN

0356-7206